• Aamulla pestään kädet kun tullaan hoitoon (infektioiden leviämisen estämiseksi !!)
  • Jokaisella on oma käsi pyyhe (vaihd. 1krt/vk tai useammin flunssa aikana !!)
  • Saa katsoa aamulla piirrettyjä aamupalaan asti ( vain jos kaikilla lapsilla on tähän lupa vanhemmilta !! )
  • Aamupalan jälkeen leikitään hetki ja aletaan päivän touhuihin (laulut, kädentaidot, retket tms.) tai sitten vaan leikitään ulkoiluun asti
  • Ennen ulkoilua käydään WC.ssä
  • Sisälle tullessa pestään kädet ja myös ennen ruokailua ( tautien jyllätessä käytämme käsidesiä tämän lisäksi !!)
  • Jokainen lapsi oman osaamisensa mukaan laittaa omat vaatteensa omille paikoille ulkoilun jälkeen.
  • Puemme ja riisumme itse, myös oman osaamisen mukaan. Kannustetaan kaikkeen itse tekemiseen !
  • Ennen päiväunia myös käymme WC.ssä ja riisutaan pääli vaatteet. Omien osaamisien mukaan laskostetaan vaatteet omalle paikalleen.
  • Välipalan jälkeen hetki leikkiä tms. ennen ulkoilua.